XT (joka tarkoittaa Kristusta) oli/on ruotsalainen bändi, joka vaikutti 90-luvun alussa. Kitaristi Björn Stigsson (Leviticus) ja laulaja Sonny Larsson (Motherlode) päättivät tehdä levyn. Kaverukset olivat bändin kasvot, mutta debyytillä oli toki myös muita soittajia. Esim. rummut soitti Jerusalemissa vaikuttanut Michael Ulfsgärd.

XT:n debyytti on aika kevyttä hard rockia. Muutamasta kappaleesta puuttuu kitarat kokonaan tai lähes kokonaan, jos unohdetaan raidat 1, 7 sekä 13. The Rock In My Life, Open Your Heart sekä Call Your Name ovat tällaisia biisejä. Syntikan kanssa on sitten pelattu ehkä turhankin kanssa tällä XT:n ensimmäisellä levyllä, ainakin paikka paikoin. Melko turhia raitoja levyllä ovat intro Toccata, instrumentaali Theme Of Händel sekä outro Voices In Heaven. Näistä parhaiten kuitenkin toimii intro, joka on aika tuttu monelle musiikin ystävälle.

Looking For Love on pätevä kappale aloittamaan levyn. Biisi on tosin todella lyhyt, kertosäekin alkaa jo 25 sekunnin kohdalla. Koukkuisa kerto kuitenkin. The Rock In My Life kuuluu myös levyn parhaimpiin biiseihin. Hyvää rokki asennetta on jo kuultavissa. Kertosäkeet kuitenkin mennään ilman kitaraa, joka on hieman outo ratkaisu. Myöskin syntikka on vähintäänkin arvelluttava tässä kappaleessa, jossa Sonny näyttää, että laulutaidot riittäisi vaikka Stryperin biisejä hoilaamaan mallikkaasti.

All Your Love jatkaa vielä hyvien kappaleiden sarjaa. Kertosäe on tosi koukkuinen ja toimiva ja taustalaulut tuovat mukavaa syvyyttä biisiin. Syntikka on kuitenkin jälleen hieman siinä ja tässä olisiko kannattanut kokeilla samat kuviot kitaralla. Lyriikat ovat koko levyllä A-tasoa, niitä ei voi moittia. Open Your Heart on vähän väliin putoaja. Periaatteessa hyviä juttuja voi löytää, mutta ei se kuitenkaan jaksa kantaa koko neljää minuuttia. I'm In Heaven on tähän väliin vähän rokimpi kappale, mutta kerto on soitannollisesti ehkä turhankin positiivinen ja poppinen. Mutta plussan puolelle jäädään, sillä tässä on jopa jonkinlainen kitarasoolo.

Everything Is Possible ei oikein jaksa sytyttää, biisi on vähän I'm In Heavenin tapaan liian ruotsalaisen popin oloinen. Call Your Name olisi parempi ilman alun syntikkaa. Kitaroita olisi voinut laittaa muutaman raidan enemmän tälle biisille studiossa, oikeastaan sama pätee koko levyyn. Kerron laulumelodiasta on yritetty tehdä rankka, mutta tunnelma jää aika valjuksi vaisun kitaran vuoksi. Down The Street ei myöskään kuulu levyn parhaimmistoon. Biisi on menevä, mutta kerto ei koukuta juurikaan.

Juuri kun tuntuu että levy on parhaat puolensa näyttänyt, astuu esiin White Knight. Hieno kappale jossa laulumelodia yhdistettyinä hyviin sanoihin tekevät White Knightista yhden levyn parhaimmista biiseistä. Jos levyllä olisi massiivinen kappale (mitä tällä levyllä ei ole) Standin' For Jesus Christ olisi ehkäpä valinta täyttämään sellaisen kappaleen vaatimukset. Ei kuulu parhaimmistoon. Jos levy olisi täynnä Looking For Love, The Rock In My Life, All Your Love sekä White Knight -tasoisia kappaleita, olisi käsissä timantti. Nyt jäljelle jää oikeastaan vain pala ruotsalaista rock-historiaa. Tosin sellaista minkä kannattaa omistaa.

Vain vuoden päästä XT:ltä tuli ulos jatko-osa. Tällä kertaa kasassa on ihan oikea bändi, mutta eniten esillä ovat edelleen Larsson ja Stigsson. Musiikki onkin nyt huomattavasti raskaamapaa riffien ja kitaravallien päästen enemmän esille kuin debyytissä.

Koska ensimmäinen ja viimeinen raita ovat puhtaasti herra Intro sekä herra Outro, jää jäljelle 10 biisiä. The One avaa pelin ja oikeastaan vain kertoo että nyt on levyllä vähän enemmän kitaraa mukana. Itse kuuntelin XT:tä juniorina kasetilta ja nyt jälkeenpäin CD:nä hommattuna ja pitkästä aikaa kuunnelleena on olotila tietyllä tapaa nostalgian sävyttämä. Face To Face on yksi sellainen biisi jonka muistaa kuulleensa joskus ajat sitten ja mukavasti nämä kaikki biisit herää eloon. My First Morning on rauhallinen kappale ja se on toisaalta ihan hyvä sellainen, mutta mitään varsinaista koukkua biisi ei tarjoa. Sopisi hyvin levyn viimeiseksi biisiksi.

Got Love tarjoaa enemmän sitä koukeroa. Kertsi on hyvä ja laittaa laulamaan melko varmasti mukana. Biisissä on niin kitara- kuin syntikkasoolokin. Eli syntikka on edelleen mukana kuvioissa ja tällä kertaa sitä soittaa siis ihan oikea bändin jäsen. Syntikka on tosin aika usein pimennossa. The Silent Cry on hidastempoisempi kappale ja se kertoo lasten ongelmista. Ei siis kuitenkaan mikään lastenlaulu, mutta lähellä. Carry On vie kuulijan sitten taas vähän menevämpään ja rankempaan maailmaan. Ihan ok kappale, mutta ei taaskaan mikään killeri. The False Prophet on jälleen hidastempoisempi veto, mutta tämä biisi toimii ainakin allekirjoittaneelle. Osasyy lienee taas nostalgiassa, mutta kyllä tässä on sitä jotain kun Sonny alkaa laulamaan Look Out! Pätevä akustinen kitarasoolokin biisissä esiintyy.

Kun Sign Of The Time on menevämpi rokkiveto ja Walk In Shadows sitten vuorostaan hidastempoisempi, on levy noudattanut aika tarkkaan kaavaa hidas, nopee, hidas, nopee jne. Sign Of The Time omaa levyn parhaat soolot. One Way To Heaven on sitten, sanotaanko mid-tempo kappale. Pientä koukkua kyllä löytyy, mutta ei kuulu levyn parhaiden joukkoon.

Aika paha sanoa kumpi on parempi levy.  S/t vaiko Taxfree. S/t omaa muutaman hittibiisin enemmän, mutta Taxfree on kokonaisuutena selkemäpi ja paremmin tuotettu. Touhu on enemmän bändimäistä ja sen kuuleekin Taxfreellä.