Olin 2000-luvun taitteessa ja sen alussa kova Sonata Arctica "fani" (en nyt sentään pitänyt seinällä julisteita, mutta Silence iski kovaa). Jotenkin sitten netissä pyörimällä löysin juttua uudesta suomalaisesta powerbändistä nimeltä Thunderstone. No, ainakin nimi vaikutti lupaavalta. Sivuilla vielä vakuuteltiin, että jos pidät Sonata Arcticasta, et voi olla pitämättä Thunderstonesta. Minä kiinnostuin ja ostin kaupasta Virus-sinkun. Biisit vaikuttivat ihan hyviltä, joten päätin ostaa myös levyn. Levy olikin sitten vielä vähän parempi kuin sinkku antoi ymmärtää.

Thunderstonen debyytti on vahva paketti, jossa ei huonoja biisejä löydy. Levyn paras hetki on se, kun Weak loppuu ja Eyes of a Stranger alkaa. Siinä on hieno biisi, jolla on hieno alku. Like Father, Like Son on levyn nopein ralli, jossa soolon vetää Timo Tolkki yhdessä bändin kitaristin, Nino Laurenteen kanssa. Muistuttaa minua hieman Sonatan Wolf and Raven -kappaleesta, sen alun melodian takia. Ovat kyllä melko lailla samastu puusta veistettyjä.  Mutta jos oli Eyes of a Strangerilla hieno alku, niin Like Father, Like Son -biisin loppuun on kyllä panostettu, siinä on sitä kuuluisaa tunnetta.

Kuten sanottua, jokainen biisi on hyvä. Siksi levy myös loppuu hienosti, koska Spread My Wings on myös, yllätys yllätys, hyvä biisi. Rauhallinen sellainen. Thunderstone tuli minun mielestäni tällä levyllä samaan kastiin Stratovariuksen ja Sonata Arctican kanssa. Tuolloin en paljon muita sekulaaripuolen bändejä kuunnellut ja totta puhuaksen en kauheasti kuuntele tänä päivänäkään. Mainita pitää vielä bookletin loppuun kirjoitetusta tekstin pätkästä. Siinä lukee näin: For those trying to find The Horned Headmaster from below in our music, lyrics etc.: Don´t bother. You won´t. Thunderstone is about having a good time, enjoying life and loving good music. Let your demons free and do that too. Peace. No sehän käy minulle, etenkin kun toivottavat rauhaa niin hienosti vapaiden suuntien tyyliin.

The Burning on Thunderstonen toinen levy. Muistan kun odotin tätä levyä kuin kristitty nuorimies hääyötään (nimim. kokemusta on) ja sen ilmestyttyään tilasin bändin kotisivuilta digipak-version The Burningista. Maksoin siitä 27 €. Tänä päivänä en enää menisi maksamaan uudesta CD-levystä tuollaisia hintoja, mutta se oli silloin, nyt on eBay...

Levyltä löytyy todella hyviä kipaleita ja vain vähän sellaista täytteeksi puristettua tavaraa. Ykkösraita on hieno kappale, mutta kakkosraita on kunnon powerveto, jossa on hieno kertosäe. Voimakas biisi. Tin Star Man on nopeimpia Thunderstonen kappaleita ja kitarasoolo on sen mukainen. Spire jatkaa maukasta powermetal-kokemusta, mutta seuraava Sea Of Sorrow on minun makuuni hieman turhan flataane (Etelä-Pohjalainen murresana). Voi johtua siitäkin seikasta, että biisin on kirjoittanut bändin basisti Titus Hjelm. Hjelm on muuten mielenkiintoista kyllä teologian maisteri joka on tullut muulle kuin heviä kuuntelevalle Suomelle tutuksi puhuessaan TV:ssä saatananpalvonnasta, jota mies on tutkinut. Olihan se minulle aluksi yllätys että Thunderstonen basisti on teologian maisteri, mutta luulisin että kyse on vain puhtaasti enemmän ammatista kuin vakaumuksesta.

Side By Side on jälleen normaali Thunderstone veto. Varmasti kiva soittaa keikalla.  Loppulevy on myös asiallista materiaalia. Raidat 11-13 ovat covereita. Welcome Home on Metallican biisi, Diamonds and Rust kuuluu Judas Priestin repertuaariin ja Heart Of Steel on taas Manowarin kappale. Itseasiassa Thunderstone oli jo äänittänyt nämä coverit jo aiemmin jollekin Nuclear Blastin tribuuttikokoelmalle. Levy-yhtiö sitten halusi laittaa jotain porkkanaa tälle digipakille. Kolme viimeistä raitaa ovat sitten debyyttilevyltä olevia demo-versioita. Vielä kun tälle digipakile olisi laitettu japsi-painoksen bonus biisi In Sanity, niin tämä The Burning -kiekko olisi ollut täydellinen.

Debyytillä päästettiin demoneista irti ja nyt kolmanella levyllä sitä ollaan jo Paholaisen työkalua. No, ajat muuttuu. Eka raita ei aivan perus powerkappale ole, mutta toinen raita, Without Wings on jo lähempänä sellaista. Neljäs raita, I Will Come Again on hyvä biisi. Sillä on hieno kertosäe, jossa on pakko laulaa mukana. Welcome to the Real -biisin sanat, jotka ovat ns. masentavat, poikkeavat Stratovariuksen lyyrisesta annista, joissa Tolkki usein kirjoitti toivosta ja paremmasta huomisesta. No, ei siitä sen enempää, tuli vain mieleeni.

Tools of Destruction ei ole enää ihan yhtä poweria matskua kuin aiemmat kaksi. Ei tässä hard rockiin olla menty, mutta selvästi hieman erilaiseen suuntaan kuitenkin. On joukossa kuitenkin noita nopeampiakin kappaleita (esim. Weight of the World), mutta kokonaisuus on hieman erilainen. Minulle sillä ei sinänsä ole suurta merkitystä, pääasia on että musikki on edelleen kuunneltavaa. 

Levyn päättävä Land of Innocence on sopiva biisi päättämään kiekon, sillä biisillä pienimuotoisen puheen pitää legendaarisesta Hallowedista tuttu Michael Majalahti, tai nykyään tutummin Starbuck. Mieshän on tässä vuosituhannen vaihteen jälkeen tullut tutuksi vapaapainijana, Imperiumin levyarvostelijana ja ties minä. Tällä levyllä hän antoi ilmeisesti hieman englannin kielen opetusta laulaja Pasi Rantaselle, vaikka tuskin se siitä kiinni olisi että englanti olisi Rantaselle jokin ongelma. Majalahti kun on syntyjään kanadalainen, niin helppohan siinä on suomalaista opettaa. Jutta alkoi jälleen hieman rönsyilemaan pois aiheesta. Lopetan mietteeseen: pitääpä hommata jostain Evolution 4.0. On kuulemma hyvä.

Thunderstonen neljäs albumi, Evolution 4.0 jäi laulaja Pasi Rantasen ja syntikan soittaja Kari Tornackin viimeiseksi. Miesten kantapäät menivät vastakkain elokuussa 2007. Yhtyeen kotisivujen mukaan syyt olivat musiikilliset erimielisyydet sekä motivaatio-ongelmat. Sovittu Euroopan kiertue hoidettiin kuitenkin pois alta Tarotin Tommi Salmelan sekä Jukka Karisen kanssa. Helmikuussa 2008 Jukka Karisen rooli syntikassa virallistettiin ja samalla ilmoitettiin, että uusi laulaja on ruotsalainen Rick Altzi.

No se siitä ja keskitytäänpä tähän kiekkoon. Evolution 4.0 on jonkin verran äijämäisempää mättöä kuin kuin aiemmat enemmän tai vähemmän power-metal julkaisut. Oikeastaan voisi sanoa, että debyytti on power-metallia parhammillaan ja suunta on pikku hiljaa muuttunut pois sieltä voimametallin  parista.  Viimeistään tällä levyllä Thunderstone tekee jo hieman selkeämpää pesäeroa power-metallista. Se on sitten makuasia, onko se hyvä vai huono juttu. Itse ainakin pidän aiemmasta tuotannosta, joten ei ole välttämättä mahtava asia, että tyyli muuttuu. Asiahan on kuitenkin se, että vaikka Evolution 4.0 on jonkin verran erilaisempaa kuin aiemmat, ei kyseessä ole huono levy. Hienoja ralleja on tälläkin kiekolla. Forevermore ja Face In The Mirror on varmasti tuttuja muillekin kuin Thunderstonesta pitäville. Noilla biiseillä bändihän yritti Euroviisuihin. Ehkä on ihan hyvä, että bändi ei sinne päässyt, tai kuka tietää. Kyllähän Lordi voittovuonnaan julisti, olisi hienoa jos Euroviisut olisi monen erilaisen musiikkityylin kilpailut, ei vain pop-musiikin. Ja onhan se siihen suuntaan vähän mennytkin. Face In The Mirror -biisissä tehdään muuten pieni historiikki aiempiin levyihin. Biisin säkeistöissä mainitaan World's Cry, Eyes of a Stranger, Virus, Last Song sekä I Welcome You to the Real. Kerrossa lauletaan palamisesta ja auringosta, millä viitataan tietenkin The Burning -levyyn. Nuo kohdat itse ainakin bongasin teksteistä.

10000 Ways voisi olla oikeastaan millä tahansa aiemmalla Thunderstonen levyllä. Biisissä on eniten vanhaa Thunderstonea Evolution 4.0 -levyn biiseistä, vaikka hieman rankempaa otetta siinä onkin. Holding On To My Pain on hieman rauhallisempi kappale jossa kerto ja soolo kruunaavat kaiken.  Down With Me on puoliksi rauhallisempi ja puoliksi menevämpää sorttia. Biisi on vaihtelevuutensa takia hyvä ja siinä on hilpeä synasoolo. Solid Groundissa kohta ennen kertoa tuo oudosti mieleen Stratovariuksen 303066-biisin. The Sourcen kerto tuo mieleen vanhempaa Thunderstonen tuotantoa, mutta ei niinkään säkeistön riffi. Great Man Down -biisissäkin on kelpo kertosäe. Joten ei Thunderstone huonompaan, muttei ehkä parempaankaan suuntaan mene neljännellään. Se on makuasia. 12:s raita on Forevermoren Euroviisu-versio, jolla bändi pyrki valloittamaan Eurooppaa. Suomen kansahan valitsi kuitenkin Face In The Mirrorin, mutta ei sekään auttanut saamaan bändiä kotikisoihin.