ReinXeed (tai Rein Xeed, molempia kirjoitustyylejä näköjään kannatetaan) on ruotsalaisen nuoren miehen Tommy Johanssonin juttu. Hän hoitaa levyllä kaikki kitarat, vokaalit, bassot ja syntikat. Eli mies on bändin mastermind. Bookletissa tosin kerrotaan bändissä vaikuttavan myös kitaristi, basisti ja rumpali, mutta en tiedä varmuudella ovatko he tulleet mukaan ns. "valmiiseen pöytään", hieman kuin tapaus Theocracyssa, joka myös alussa oli yhden miehen show. Valon on tuottanut yhdessä Tommyn kanssa Jani Stefanovic (mm. Mehida ja Divinefire). Jani myös soittaa levyllä rumpuja, en tiedä vain kuinka monella raidalla.

Mutta itse asiaan. ReinXeed tarjoaa debyytillään suoraan sanoen loistavan powerpläjäyksen ja tämä tuli minulle rauduskoivun takaa. Ebayssä muistelisin katselleeni Divinefiren levyjä, kun huomasin että Christian Liljegren myy jotain ReinXeediä. Kuuloaisti sitten vain kohti youtubea ja ottamaan selvää mistä tässä kaikessa on oikein kyse. Sen verran vaikutti hyvältä että päätin levyn ostaa. Jäin tosin arpomaan kuin Koop konsanaan ostanko suoraan japsi-painoksen bonusbiisillä, mutta tällä kertaa päätin ostaa karvalakki-version halvemmalla. Ilmeisesti japsi versiossa on 11. raidan lisäksi myös sanat, koska tällä versiolla niitä ei ole. Aloin sitten pyörittämään levyä ja kas kummaa, tässähän on levy jota etsin joskus siinä vuosina 2000-2003: kertakaikkiaan hyvää kristillistä power-metallia. Vaikuttaa että hra Johansson on Sonata Arctican ja Stratovariuksen tuotantoa kuunnellut. Sen verran kyseiset soitinyhtyeet tulevat minulle mieleeni paikoittain. Levyllä ei juurikaan henkeä vedellä, jokainen biisi on mukavaa tykitystä. Kaveri on kyllä opetellut kitaran alkeet hienosti ja on miehelle siunaantunut vielä aika monen karaatin kullattu kurkkuosasto. Sarjakuvasankarit Kieku ja Kaiku olisivat varmasti kateellisia miehen äänelle. Sen verran hienosti (ja usein) kaveri kiekuu. Ei mies nyt parasta A-ryhmää ole, mutta nuoreksi kaveriksi vetää hienosti.

Levy alkaa hienosti nimikkobiisillä. Ensimmäiset 10 sekuntia kertoo oikeastaan jo kaiken mitä tuleman pitää. Kuten sanoin, kauheasti ei himmailla. Yhtään rauhallista biisiä ei levyllä ole mukana. Tosin aika monessa biisissä rauhoitutaan kesken kaiken. Eli kitarat ja rummut pois, laulua ja pianoa tai pelkkää pianoa pelkästään. Saattaa olla Janin ideoita.  Ehkä siinä voisi olla levyn miinuksia, jos niitä kaivamalla kaivetaan. Janin ideoita täytyy olla myös Divinefiresta niin tutut torvet ja pasuunat. Vaikka ideoita kappaleissa mielestäni riittää, eivät ne ole niitä omaperäisimpiä, mutta ei sillä ole mitään väliä kun biisit toimii. Ei pyörää tarvi uudelleen keksiä. Esim. Great Hall Of ReinXeed alku ei välttämättä vakuuta, mutta kerto on hyvä. Humppa/sirkuskohtaus on varmaankin kieli poskessa tehty. Shyrheny, Northern Sky ja Kingdom Fall ovat kaikki hyviä biisejä. Loppulevy siis toimii eikä homma jää laahaamaan. Eipä levyltä juuri heikkoa lenkkiä löydy power-metelin ystäville. Kitarasooloja löytyy ja syntikka on paljon esillä. Soundit yleensä ottaen voisivat olla ehkä aggressiivisemmat/rankemmat. Kyseessä on kuitenkin niin perustavanlaatuista poweria, että ehkä bassopuolen ei tarvi niin yli tullakaan. Melodiat paikkaa.

The Light on jonkin sortin teemalevy. 10-minuuttinen End Of This Journey on passeli nimi teemalevyn viimeiselle biisille. ReinXeedin Myspace-sivuilta luin vaikutteina olevan elokuvien  soundtrackit. End Of This Journey tuo kieltämättä elokuvamusiikin mieleeni paikoiten. Sanat olisivat voineet kyllä painaa tälle euro-versiollekin, mutta niillä mennään mitä on. Idea tuntuu ihan kivalta ja ihan niin fanaattiseen kerrontaan ei tällä kiekolla mennä kuin esim. Rhapsodyn levyillä.

Tänä päivänä alkaa jo olemaan kohtuullisen mukavasti hyvää kristillistä poweria liikkeellä, esim Theocracy ja Divinefire, mutta ReinXeed verrattuna esim. Divinefireen ei ole yhtä raskasta. Kyse on puhtaasti nopeasta ja perinteisen kuuloiselta power-metallilta. The Light oli tähän väliin mukava piristysruiske. Tätä saa tulla lisää jos ideoita riittää ja jatkoa onkin jo ilmeisesti tulossa.

Vuosi vain ja jatko-osa on täällä. Meno sen kuin vain tiivistyy, eli Higher tarjoaa enemmän perinteistä, nopeaa poweria kuin debyytti. Ja tässä tapauksessa se tarkoittaa siis aika vauhdikasta levyä. Kansilehtisestä selviää, että Tommy Johansson hoitaa tälläkin kertaa vokaalit, kitarat, syntikat, bassot sekä orkestroinnin. Mutta myös viisi muuta kaveria nimetään soittajiksi ja kaikille heille löytyy myös instrumentti. Bändin myspacesivujen mukaan Tommy on soittanut kaikki instrumentit molemmille levyille. Eli bändi on kai sitten vain keikkakalustoa.

Kun debyytillä ei varsinaisesti yhtään balladia ollut, on Higherille niitä päässyt sentään yksi rauhoittamaan menoa. Light of the World todistaa, että osaa Johansson myös kauniin ja rauhallisemmankin kappaleen tehdä. "Jos sulla on se juttu, niin pidä se juttu" -mietelmä esiintyi jo eräässä kotimaisessa sketsiohjelmassa. Viittaan tällä siihen, että kun kerran tehdään poweria, niin tehdään sitä sitten koko levyllinen. No, tässä tapauksessa ei ihan, mutta 10 biisiä kuitenkin ja sitä minä osaan arvostaa.

Levyllä ei voi sanoa huonoa kappaletta olevan. Vaikka biisit hieman kuulostavat samanlaisilta, on niissä jokaisessa kuitenkin omat koukkunsa. Kuten debyytissä, myös tällä ongelmana on aika suppea äänimaailma. Kun kuuntelin levyä ensimmäisen kerran kotistereoillani, laitoin voluumin 30:een, kun normaalisti 20 riittää vallan mainiosti. Tuntui, että missä voima ja melske, missä rytinä ja jytinä on? Levyyn kuitenkin tottuu, eikä diskanttimainen soundi haittaa kovin pitkään, sillä kappaleet ovat onneksi sen verran loistavia. Toinen seikka, joka häiritsee, on Tommyn englanninkielen ääntäminen. Ääntäminen on kyllä kaikin puolin hyvää, mutta kun Tommy laulaa sanan, joka alkaa J-kirjaimella, esim jester tai journey, on sen kuuleminen aika huvittavaa. Ala-asteella opetettu suhina-ässä ei ole jäänyt kaverin muistiin.  Tämän huomion tein, kun ostamassani japsipainoksessa sanat tulivat mukana. Varsinkin Star Shine -biisissä sen huomaa helposti. Sen verran asia vaivasi, että tarkistin kuinka se J lausutaan debyytillä End Of This Journey -biisissä. Sama juttu.

Makuasia on, pitääkö huonona juttuna sitäkin, kun joka kappaleessa tulee kohta jolloin homma stoppaa ja biisi rauhoittuu hetkeksi, ihan kuin debyytilläkin. Laskin, että jokaisessa laulussa, paitsi Light of the Worldissa (joka siis on levyn ainut balladimainen kappale) meno tavallaan keskeytyy hetkeksi ennen kuin taas meno jatkuu rivakampana. Tällä Johansson on varmasti tuonut elokuvamaisuutta levylle. Onhan hän kertonut elokuvamusiikin olevan yksi  vaikuttava tekijä ja inspiraattori ja sen kyllä kuulee parhaiten Heaven- ja Reality-kappaleissa. Realityn "rauhallisessa" kohdassa soitetaan Jurassic Parkin tunnaria ja hienosti se kyllä siihen kohtaan sopii.

Erään suomalaisen, aika tunnetun metallimedian mahtinakin itseään mainostavan nettisivun arvostelut molemmista ReinXeedin levyistä jättää hiukan metallilastua hampaankoloon. Ensinnäkin debyytin on arvostellut kaveri, joka ei edes kuuntele powermetallia. Molempia levyjä kehutaan kyllä koukkuisiksi ja tarttuviksi, mutta peli vihelletään poikki pääasiassa ohuen soundimaailman vuoksi. Pitääkö kriitikkojen aina valittaa soundeista, lyriikoista tai jostain muusta "mielettömän tärkeästä"? Okei, kyllä minäkin mainitsin ReinXeedin äänimaailman hieman häiritsevän, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että biisit ovat hyviä. Kunpa kriitikotkin voisivat joskus unohtaa epäolennaisuudet ja nauttia siitä itsestään, eli musiikista, tässä tapauksessa hyvästä sellaisesta.

Palataanpa lopuksi vielä itse levyyn. Kuten on tullut varmasti selväksi, on levyllä koukkuisia veisuja. Parhaimmaksi niistä nostan Fantasian. Nopea biisi, jonka kertosäe jää soimaan päähän. Edellä mainitun suomalaisen sketsiohjelman eräs kappale sopisi tähän kohtaan.. Dragonfly, jonka kerto menee melkoisen  korkealta  on myös yksi suosikkini. Koska tällä kertaa ostin japsi-painoksen, mukaan tuli Dreams. Dreams ei ole levyn parhaimpia kappaleita ja euro-versiollakin varmasti pärjää, mutta myös tässä kappaleessa on omat koukkunsa. Paljon ennemmin omistan tämän nousevan auringon maan levyn kuin euroversion ilman Dreamsia ja luultavasti ilman sanoja. Dreamsin lopun olisi voinut kyllä sovittaa toisella tavalla, biisi loppuu oudosti kuin seinään. Tätä kirjoitettaessa kolmas levy on jo työn alla, joten mukavan nopealla tahdilla saamme kuulla ilmeisesti lisää ReinXeediä.

Ei kahta ilman kolmatta, ja eihän tämä tähän jää. Mikään ei ole juurikaan muuttunut. Sinfoninen powermetalli näyttelee edelleen pääosaa soundimaailman ollen edelleen aika köykäinen, heleä ellen jopa sanoisi. Laulu on miksattuna aika pinnalle, jolloin musiikki jää väistämättä hieman taka-alalle, mutta näillä mennään. Jos Tommy Johansson vain hoksaisi panostaa enemmän raskaampaan äänimaailmaan, olisi ReinXeediä mukavampi kuunnella. Jutun juoni on kuitenkin edelleen se, että biisit, tai suurin osa niistä, ovat hyviä. Ja se taas antaa paljon anteeksi. Ja se englanninkielen ääntäminen hieman takkuaa edelleen, mutta mennäänpä asiaan.

Majestic, jonka minä omistan on nousevan auringon maasta tilattu ja se sisältää bonuksena Forever Carry On -kappaleen. Eli 13 kappaletta levyltä löytyy ja sanoisin että 10 riittäisi ihan hyvin. Kun lyhin kipale kestää  melkein neljä ja puoli minuuttia, tulee levylle vääjämättä pituutta. Toivon, että neljäs levy puristettaisiin kymmeneen tai yhteentoista kappaleeseen, riippuen japsi-bonuksesta. Tällä arsenaalilla levy on turhan pitkähkö kuuntelukokemus. Mutta kuten sanottuna, biisit ovat hyviä ja Tommyn sävellystaito on edelleen tallella. Biiseistä löytyy vieläkin se rauhoittava kohta, kunnes taas jatketaan ratsastusta. Josta tuli mieleen että Majesticin kansikuva on kliseinen. Tietysti ratsastava ritari kuuluu powermetal-maailmaan, mutta voisi Marcus Sigfridsson olla vähän luovempikin tällä graafisella alalla. Mieshän on tuttu muun muassa 7days-, Harmony- sekä Darkwater-bändeistä.

Sanoitukset on yksi asia mikä minua vähän vaivaa. Lyriikat  ovat positiivisia ja painottuvat elokuva / fantasiamaailmaan. Lauluissa lauletaan lampunhengestä, piraateista, unelmista, fantasioista, prinsseistä, prinsessoista, kuninkaista sekä Robin Hoodista. Toiseksi viimeinen kappale perustuu Miekka Kivessä -elokuvaan. Eikä sovi unohtaa raitaa nro 6. Tätä on ReinXeed. Sanoitukset ovat  kuitenkin positiiviset ja kaikinpuolin ok. Esim. Never Lie on tästä hyvä esimerkki. Ei minua haittaisi vaikka sanoituksista saisi jatkossa hengellisesti irti enemmän, mutta se ei taida ollakaan pääpointti tämän bändin kanssa. Neljäs levy on lukemani mukaan teemalevy. Jään odottamaan millainen hyvän ja pahan taistelu siinä tullaan mahdollisesti käymään.

Jos olet pitänyt kahdesta ensimmäisestä levystä, on Majestic pakkohankinta. Levyllä on tasan yksi hidastempoinen kappale: Second Chance. Valitettavasti lauluun on jätetty ihan törkeä kaiku joka häiritsee minua. Biisi on kyllä menettelevä muuten. Eikä mainio kitarasoolo  sitä ainakaan heikennä.  Mieleenpainuvimmat biisit ovat Never Lie, Invincible, Atlantis, My Paradise sekä Lightning Strikes Again. En sano että levyllä yhtään laulua on jota voisi katastrofiksi kutsua, mutta sen vinkin annan että Forever Carry On -biisin takia ei kannata japsipainosta ostaa. Se ei kuulu levyn parhaimmistoon mielestäni. Säkeistö on oikeastaan huono, mutta kerrossa on yritystä.

Täytyy vielä purkaa muutama asia. Vihkosessa kerrotaan bändissä olevan viisi tyyppiä, mutta kuvassa poseeraa neljä. Bändin miehistö on ollut minulle aina pieni kysymysmerkki. Ketä siellä oikein soittaa? Epäselvä juttu oli myös se, kun Tommy kertoi Jani Stefanovicin soittaneen rummut debyytille, kun Jani kertoi vain miksanneen levyn. Outoa.
Raidat 11 ja 12 alkavat turhan samankuuloisella mahtipontisyntikalla. Se hieman häiritsee. Viimeinen asia ei ole valitus. Nimibiisiin, eli Majesticiin on ympätty mukaan kohta, jossa lauletaan ainakin kymmenen vanhan biisin nimet. Onhan tätä muutkin bändit harrastaneet, Thunderstone nyt ainakin tulee mieleen.

Neljäs levy siis on tulossa. Katsotaan onko nahka uusittu vai jatkuuko meininki samanlaisena. Jos näitä joka vuosi tulee, niin en tiedä jaksanko pitkään innostua. Mutta jos kappaleet ovat hittiainesta, tuskin kyllästyn. Mielenkiintoinen seikka vielä loppuun. Tommy liittyi Christian Liljegrenin kanssa perustamaan Golden Resurrection nimistä bändiä jo 2008 ja nyt on tulossa debyytti. Vaikuttaa hyvältä.