Leijona-teemalla mennään edelleen. Kansikuva on tähän astisista rumin. Narnia heitti taas vaihteeksi keikan Vaasassa levyn julkaisun aikoihin ja sieltä tämä nimmareilla varustettu levy jäi käteen. Kun sitten aloin tätä kuuntelemaan, valtasi minut pettymyksen tunne. Ensimmäisenä pisti korvaan soundit, jotka olivat minusta jotenkin halvalla tehdyn kuuloiset, varsinkin kitaran osalta. Ja sitten ne biisit. Tuohon aikaan kuuntelin enemmän Stratovariusta ja Sonata Arcticaa, jotka edustivat minulle hyvää melodista powermetallia. Tahdoin niin kovasti samanlaisen bändin kristilliseltä puolelta ja odotin Narnialta jotain samankaltaista kuin edellä mainittujen musiikki on. Todellisuus ei sitten kuitenkaan vastannut asettamiani odotuksia biisien osalta. Taitoa olisi vaikka muille jakaa, mutta jotenkin sitä kunnon koukkua ei tälle levylle päässyt mukaan.  Ei olla ikäänkuin osattu valjastaa taitoa hyviksi biiseiksi.

Muutama vuosi levy pölyttyi hyllyssä ja otin sen sitten kuunteluun. Totesin, että onhan levyllä kuitenkin hyvätkin puolensa. Jos levylle asettaa suuria odotuksia ja ne eivät täytykään, kyllähän siinä pettyy kovasydäminenkin jantteri. Tämä on Narniaa ja sitä pitää kuunnella Narniana, ei minään muuna. Kyllä minä tästä nykyään saan enemmän irti. The Countdown Has Begun on hyvä kappale, pidän varsinkin sen alusta. Back From Hell on Narnian ehkä aggressiivisin kappale tähän asti. The Great Fall Of Man on pitkä, ehkä voisin kutsua tätä myös eeppiseksi kappaleeksi jossa vierailee Saviour Machinen Eric Clayton. Kaverilla on hieno, mahtipontinen ääni. Mies kyllä juttelee juttujaan myös introssa ja Back From Hell -biisin lopussa. The Great Fall Of Man loppuu erikosesti, kuin seinään. Tuli tunne, että nytkö ne stereot sitten hajosivat? Se pitää todeta biisistä vielä, että laulaja Christian Rivel (mies meni naimisiin ja taisi ottaa eukkonsa nimen) ei kuulosta alussa yhtään itseltään, mutta paljastuu kyllä hetken kuluttua tutuksi Riveliksi.

Ei tätä levyä kyllä viitsi myydä. Sille vain pitää antaa enemmän aikaa. Ehkä siellä on liiaksi tasapaksuja kappaleita, mutta sen verran hyvääkin seasta löytyy, että tämä pidetään. Kuitenkin realistina pitää todeta, että on tämä parempi kuin debyytti. 

Todo hombre lo verá, ellos sentirán el poder, cuando el Rey regrese, demonios inclinaran sus cabezas, tinieblas huirán lejos, cuando enfrenten, al Creador de la vida.

Siinä oli kaikki mitä tahdoin jakaa teille, hyvät lukijani espanjaksi kappaleesta Another World. Vaikka et espanjaa osaisikaan, niin voit silti itseksesi todeta, että kyllä, näinhän se on ja tulee olemaan.  Ja kun kerran aloin tällä tavalla näinkin kansainväliseksi, niin jatketaan vielä englanilla sen verran, että espanjalaiset ystävät ymmärtävät hieman, mitä täällä oikein tapahtuu. Hi, my dear spanish friend. I don't know why you are here reading this, but the spanish text above you might read is true. Jesus is coming back someday and I suggest you are ready for that!

No niin. Jatketaanpa taas kotimaan kielellä. Ebaystä ostin Narnian uutukaisimman, koska tässä on bonusraitana Hymn To the North. Yllätys oli se, että levy on espanjan markkinoille tehty, joten siksi siinä on kaikki sanat sekä englanniksi että espanjaksi. Yllätys oli sekin, että tässä on digikannet.

Olen hieman marissut Narnian soundeista ja siitä kuinka lahjakkuutta heitetään hieman kuin hukkaan. Tällä kerta se asia sitten muuttui. Enter the Gate on parasta Narniaa tähän asti! Suurin yksittäinen tekijä mielestäni on ehkäpä soundit. Nyt kitarat kuulostavat tarpeeksi selkeän rajuilta, ei niin tunkkaisilta. Ja kitaroista puheen ollen, kitaristi Grimmark soittaa levyllä myös kaikki syntikat. Täytyy myöntää että hyvin kyllä soittaakin. Edellisellä levyllä Narnialla oli vielä syntikan soittaja, mutta nyt on remmissä vain neljä kaiffaria.

Tällä kertaa levylle ei ole eksynyt yhtään laahaavaa Narnia vetoa. Vaikka levyllä ei ole kuin kolme kunnon letkeää rallia (Raidat 1, 2 ja 5), ei loput biisit ole mitään hevon täytekukkua, vaan jokainen on kuuntelemisen arvoinen. Show All the World muistuttaa hiukan Stratovariuksen uudempaa tuotantoa.

Yksi seikka hiukan ottaa korviin/silmiin, mutta ei sinänsä häiritse. Laulaja Christian Rivel, joka sanoittaa biisit käyttää melko paljon sanaa game. Ekalla raidalla Rivel laulaa: I'm into this game for your name. Toisella raidalla lauletaan: Who is the winner of this stupid game? Neljännellä raidalla taas tulee esiin teksti: Not a silly game we play. Eli ensin lauletaan että pelissä ollaan mukana, jonka jälkeen kysytään kuka on voittaja tässä typerässä pelissä, jolloin Rivel muuttaakin mieltään toteamalla: eihän tämä mikään tyhmä peli olekaan. Voimme ilmeisesti tehdä johtopäätöksen kuin Nikke Knatterton ikään: Christian Rivel pitää peleistä ja leikeistä.

The Man From Nazareth on hieno kappale, joka kertoo Jeesuksen elämästä ja siitä mitä hän teki meidän kaikkien puolesta. Levyn päättävä Hymn To the North on traditionaalinen ruotsalainen folk-laulu, alunperin nimeltään Jämtländsk Brudmarsch. Sillä lailla, saatiinhan me neljättäkin kieltä tähän juttuun. Välkyimmät hokasivatkin jo varmaan kappaleen pituudesta, että Hymn To the North on instrumentaali, ja ihan häävihän se on.