Guardian perustettiin vuonna 1982 nimellä Fusion. Vuonna -84 bändi julkaisi kuuden biisin EP:n nimeltä Rock in Victory. Tällä välin bändissä oli jo tapahtunut jäsenien vaihdoksia, kun kitaristi James Ishman vaihtui David Caroon. Bändi sai levydiilin Enigmalle vuonna 1985. Tuolloin kävi ilmi, että Fusion-niminen bändi oli jo olemassa, joten nimi oli vaihdettava. Nimeksi tuli Gardian. Noina päivinä kun oli hienoa että bändin nimessä on seitsemän kirjainta, aivan kuten Stryperillakin. Vuonna 1987 bändi julkaisi jälleen EP:n, tällä kertaa nimellä Voyager. Noihin aikoihin Caro lähti ja tilalle kepittämään tuli mies nimeltä Tony Palacios. Vuonna 1989 ja nimeksi vaihtui Guardian ja First Watch ilmestyi.

First Watch on hyvä hevilevy, jossa on sitä reipasta 80-luvun asennetta. Levyn on tuottanut muuten Stryperin kitaristi Oz Fox. Ainut formaatti, jolla First Watch kannattaa omistaa on CD, sillä LP:llä eikä C-kasetilla ole lainkaan kahta viimeistä raitaa. Varsinkin Marching On -biisin takia kannattaa CD-versio omistaa, vaikka melko harvoinpa näin 2000-luvulla ihmisillä enää näitä levyjä LP:nä tai kasetteina löytyy, saati ostetaan.

Levyltä löytyy minun mielestäni neljä vähän nopeampaa rallia: Saints Battalion, Kingdom of Rock, Rock in Victory sekä Marching On. Näistä parhaana pidän edellä mainittua Marching Onia, vaikka Rock in Victory on myös tavallista parempi biisi. Muut ovat muuten vain hieman rokkia raskaampaa, mutta kuitenkin hevinormit täyttävää kyytiä. Guardianille kävi kuin monille muillekin tämän tyylin edustajille, eli debyytti on kunnon meininkiä, mutta seuraavat levyt on enemmän rokimpaa tavaraa. Mutta hyvä näin.

Muistan, kun ostin tämän maanalaisesta jollain 40 markalla. Ei siis nyt mitenkään hintava.  Vai oliko se Sin Dizzy, jonka ostin 40:llä markalla. Ei pysty muistaa. Se oli sekavaa aikaa. Mutta, kyseessä on siis Guardianin versio Stryperin debyytistä, YABA:sta. Hyvällä meiningillä levy on tehty. Biisit kuulostavat kyllä alkuperäisiltä, mutta onhan Stryper aina toki Stryper, eikä Guardian varmasti yrittänytkään kuulostaa aivan samalta kuin "idolinsa". Pointti oli varmasti kunnioittaa tuota yhtä kaikkien aikojen kovinta, no, sanotaan ainakin kristillisen puolen yhtä kovinta, ellei kovimman bändin hienoa debyyttiä. Ja hienosti he siinä onnistuivat. Loud N Clear -alku on ainakin huumorilla veistetty. Takakannen kuvakin on melkoinen väännös. Kitarat ovat hieman mureammat kuin Stryperilla. Stryperillahan olikin se oma uniikki soundi. Sitä soundia tuskin Guardian halusi lähteä matkimaan. Kun kerran alkuperäinen YABA-CD on niin kallis hankkia, osta Guardianin versio ja saat himoitun kansikuvan halvemalla (lähes niksipirkan tasoa..).